Yahoo Italia Ricerca nel Web

Risultati di ricerca

  1. 19 gen 2023 · Jyrki Katainen on 55-vuotiaan Sitran historian yhdeksäs yliasiamies. Hän siirtyi Sitran johtoon vuoden 2020 alusta EU-komission työpaikoista, kasvusta, sijoituksista ja kilpailukyvystä vastaavan varapuheenjohtajan paikalta. Vuosina 2011–2014 hän toimi Suomen pääministerinä ja 2007–2011 valtiovarainministerinä.

  2. Jyrki Tapani Katainen on suomalainen kokoomuspoliitikko sekä entinen kansanedustaja, puoluejohtaja, pääministeri ja EU-komissaari. Vuosina 2020–2023 hän toimi Sitran yliasiamiehenä ja nimitettiin sitten Nordea-konsernin yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi.

  3. 20 set 2019 · Jyrki Katainen (s. 1971) on toiminut vuodesta 2014 Euroopan komission varapuheenjohtajana vastuullaan EU:n työllisyys, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky. Katainen on työskennellyt aiemmin Suomen pääministerinä (2011-2014), valtiovarainministerinä (2007-2011) sekä kansanedustajana (1999-2014) ja tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana (2003-2007).

  4. 19 gen 2023 · Jyrki Katainen ryhtyy kesäkuun alussa osakkaaksi suomalaistaustaiseen, kansainvälistyvään kasvuyritykseen. Yrityksen nimeä ei vielä tässä vaiheessa kerrota, mutta Kataisen mukaan yrityksen toiminta ei liity Sitran työkenttään eikä ole myöskään viestintätoimisto. Katainen on työskennellyt Sitrassa vuodesta 2020 asti.

  5. Jyrki Katainen. 8,483 likes · 1 talking about this. Public figure

  6. 1998, MSc in Political Science, University of Tampere, Finland; Erasmus exchange year, University of Leicester, UK. 1999-2014, Member of Finnish Parliament for the National Coalition Party (Kokoomus). 2007-11, Minister of Finance of Finland; 2001-03, Deputy Member of the Finnish Delegation to the Nordic Council; 2003-07, Member of the Finnish Delegation to the OSCE Parliamentary Assembly; 2003 ...

  7. Jyrki Katainen è un politico finlandese, ministro capo della Finlandia dal 2011 al 2014. Presidente del Partito di Coalizione Nazionale dal 2004 al 2014, già viceministro capo e ministro delle finanze dal 2007 al 2011, ha ricoperto il ruolo di vicepresidente della Commissione europea e commissario per il lavoro, la crescita, gli investimenti e la competitività nella commissione Juncker; era ...