Yahoo Italia Ricerca nel Web

Risultati di ricerca

  1. Maastrichtin sopimus, jonka ympärillä ovat 12 jäsenvaltion ulkoasiain- ja valtiovarainministerien nimikirjoitukset Sopimus Euroopan unionista allekirjoitettiin Maastrichtissa. Tilaisuuteen osallistui Euroopan parlamentin puhemies Egon Klepsch.

  2. Maastrichtin sopimus on hyvin kunnianhimoinen. Sillä luotiin Euroopan unioni, joka koostuu kolmesta erillisestä toiminta-alasta (niin kutsutusta pilarista): EU-maiden hallitusten yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa. Sopimus toi mukanaan monia merkittäviä uudistuksia. Sillä muun muassa.

    • Johdanto
    • Sopimuksen Tarkoitus
    • Konsolidoidun sopimuksen Tärkeimmät kohdat
    • Mistä alkaen sopimusta Sovelletaan?
    • Taustaa
    • Asiakirja
    • Muut Asiaan liittyvät Asiakirjat

    Lissabonin sopimuksen tuloksena syntynyt sopimus Euroopan unionin toiminnasta (SEUT) kehitettiin Maastrichtin sopimuksella vahvistetun Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (EY:n perustamissopimus tai EY-sopimus) pohjalta. EY-sopimus puolestaan perustui Roomassa 25. maaliskuuta 1957 allekirjoitettuun Euroopan talousyhteisönperustamissopimukseen (E...

    Kuten jo EY-sopimuksen entisessä johdanto-osassa todetaan, sopimuksen tavoitteena oli luoda perusta ”Euroopan kansojen yhä läheisemmälle liitolle”. Tavoitteen sanamuoto on säilytetty, ja se on yhä sekä nykyisen SEUT:n että SEU:n johdanto-osassa. Perussopimukset ovat kuitenkin tuoneet Euroopan yhdentymiseen alkuperäistä, yhtenäismarkkinoihin tähtääv...

    Ensimmäinen osa – Periaatteet. Osassa
    Toinen osa – Syrjintäkielto ja unionin kansalaisuus. Osassa
    Kolmas osa – laajin osa (26–197 artiklat), jossa vahvistetaan oikeusperusta unionin sisäisille politiikoille ja toimille seuraavilla aloilla:
    Neljäs osa – Merentakaisten maiden ja alueiden assosiointi(198–204 artiklat). Osassa kuvataan EU:n ja joidenkin EU-maiden merentakaisten alueiden välisiä erityisiä suhteita. Nämä alueet, toisin kui...

    Kaikki 27 EU-maata (Kroatia liittyi EU:hun vuonna 2013) allekirjoittivat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13. joulukuuta 2007, ja se astui voimaan 1. joulukuuta 2009.

    Lisätietoja: 1. Ensimmäiset sopimukset (Euroopan parlamentti) 2. EU:n historia (EU:n neuvosto) 3. EU:n perussopimukset (Euroopan komissio). 4. Luettelo perussopimuksista (EUR-Lex).

    SopimusEuroopan unionin toiminnasta, tehty 13 päivänä joulukuuta 2007 – konsolidoitu toisinto (EUVL C 202, 7.6.2016, s. 47–360)

    Euroopan talousyhteisön perustamissopimus(ei julkaistu EUVL:ssä) Sopimukseen tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Tämä konsolidoitu toisintoon tarkoitettu ainoastaan viitteeksi. Maastrichtin sopimus, tehty 7 päivänä helmikuuta 1992 (EYVL C 191, 29.7.1992, s. 1–112) Lissabonin sopimus, tehty 13 päivänä joulukuuta 2007...

  3. Maastrichtin sopimuksella muutettiin edellisiä perussopimuksia ja luotiin kolmelle pilarille perustuva Euroopan unioni. Nämä pilarit olivat Euroopan yhteisöt, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP) ja oikeus- ja sisäasioissa tehtävä yhteistyö.

  4. Maastrichtin sopimuksella eli virallisemmin sopimuksella Euroopan unionista luotiin pohja nykyiselle EU:lle. Sopimuksen allekirjoittamista Alankomaissa edelsivät monivuotiset neuvottelut Euroopan yhteisön maiden välillä.

  5. Maastrichtin sopimuksen pääkohdat. Euroopan unioni koostuu kolmesta ”pilarista”: nykyiset Euroopan yhteisöt – Euroopan talousyhteisö (ETY), Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) ja Euroopan atomienergiayhteisö (Euratom) ja; kaksi uutta yhteistyöalaa, jolla sovelletaan hallitustenvälistä päätöksentekoa ”yhteisömenetelmän ...

  6. Maastrichtin sopimus sisältää sekä muutoksia aiempiin EY- ja Euratom-sopimuksiin että Euroopan unionin perustamissopimuksen. Sitä voidaan pitää askeleena kohti koko Euroopan laajuista perustuslakia, johon kuuluvat kaikki EY:n ja EU:n sopimukset.