Yahoo Italia Ricerca nel Web

Risultati di ricerca

  1. 23 giu 2000 · Koivisto, Tellervo(1929 - ) Tellervo Koivisto kaihtoi Suomen tasavallan presidentin puolisona turhaa julkisuutta. Hän osallistui sosiaalialan järjestötoimintaan ja puolusti muutaman kerran voimakassanaisesti naisten etuja. Tellervo Koivisto uudisti presidentin puolison roolia esiintymällä omana itsenään eikä "maan äitinä".

  2. 21 dic 2017 · Tellervo Koivisto: Tällaista oli käydä Linnan juhlissa ilman Maunoa. Tellervo Koivisto Mauno Koiviston viimeisistä kuukausista: Lopulta ei ollut kuin huoli siitä, miten kaikki päättyy. 50 vuotta kohuja, kimallusta ja kilistelyä - kaikkien aikojen Linnan juhlat! Tellervo Koivisto: Vähättelyn perinne on kahlinnut meitä

  3. 15 feb 2019 · Ei sitä sen paremmin voi selittää, Koivisto sanoo. Astiat lentelivät. Tellervo Koivisto oli muutakin kuin presidentin vaimo. Hän oli kansanedustaja, feministi ja pakinoitsija. 1960–1970-luvuilla Koivisto kirjoitti Rouva Koiviston päiväkirja -palstaa Suomen Kuvalehteen. Koivisto kirjoitti etenkin naisen asemasta.

  4. 18 gen 2017 · Tellervo Koivisto on sitä mieltä, ettei hänestä olisi tehty elämäkertaa ilman avioliittoa Mauno Koiviston kanssa. Pelkkää onnellista yhteiselämän odotusta nuorten kihlaus ei ollut. Takaajatuksiakin kävi mielessä. Mauno Koivistolle tuli rimakauhu vastaan, kun. hän pohti opintojaan ja tulevaisuuden näkymiään huhtikuussa 1952.

  5. 14 gen 2017 · Tellervo Koivisto - elämäkerta-kirja kertoo Tellervo ja Mauno Koiviston 66 vuotta kestäneen rakkaustarinan ja sen varrella olleista vaikeuksista. . Valtiotieteen lisensiaatti Anne Mattssonin kirjoittamassa teoksessa julkaistaan ensimmäistä kertaa parin välistä kirjeenvaihtoa heidän suhteens

  6. Tellervo Koivistolta, ekonomilta, kansanedustajalta ja tasavallan presidentin puolisolta, ilmestyy pian kolmas kirja. Historioitsija Anne Mattssonin kirjaama Tellervo Koivisto: Elämäkerta (Siltala, 2017) on omistettu kaikille innokkaille mutta kohteliaille pyöräilijöille. Astelkaamme mekin hetki Taimi Tellervo Koiviston elämänpolkua.

  7. 17 feb 2019 · Tellervo Koivisto ei kuitenkaan kokenut julkisuutta ongelmalliseksi. Lue myös: HS: Tellervo Koivisto avoimena kansanedustajana kohtaamastaan häirinnästä: "Kähmintä oli maan tapa" Hän kertoo Ylen toimittaja Rosa Kettumäelle , että heillä oli läheisiä ympärillä ja he elivät varsin tavallista elämää.