Yahoo Italia Ricerca nel Web

Risultati di ricerca

  1. 4 giorni fa · Vuonna 2015 keskustan johtaja Juha Sipilä otti hallitukseensa kokoomuksen ja perussuomalaiset ja jätti Sdp:n ja ruotsalaisen kansanpuolueen oppositioon. Keskustan valinta tehtiin täpärästi. Puolueen hallitusneuvottelijat äänestivät kokoomuksen ja Sdp:n välillä. Kokoomus voitti 5–4.

  2. 12 ore fa · PopuListin mukaan perussuomalaisista tuli laitaoikeistopuolue viimeistään 2017, kun Jussi Halla-ahosta tuli puolueen puheenjohtaja ja tuolloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ilmoitti, ettei hallitusyhteistyö voi jatkua.

  3. 3 giorni fa · Huhtikuussa eduskunnan jättäneistä kansanedustajista 32 eli yli puolet on jo hakenut ja saa sopeutumisrahaa, kirjoittaa Uutissuomalainen. Sopeutumisrahaa huhtikuussa saavien joukossa ovat muun muassa entiset pääministerit Antti Rinne (sd.) ja Juha Sipilä (kesk.).

  4. 2 giorni fa · Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Stubb sai Juha Sipilän ja Timo Soinin jälkeen kolmanneksi eniten ääniä. Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi Suomen Keskusta, minkä perusteella puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä sai hallitustunnustelijan tehtävän.

  5. 4 giorni fa · Vihreät ja vasemmistoliitto jättivät Juha Sipilän (kesk) hallitukselle välikysymyksen Stubbin toiminnasta. Väärän tiedon antaminen on niin vakava asia, että se vaatii perusteellisen ja avoimen selvityksen eduskunnalle, välikysymyksen perusteluissa sanottiin.

  6. en.wikipedia.org › wiki › Petteri_OrpoPetteri Orpo - Wikipedia

    5 giorni fa · Petteri Orpo. Antti Petteri Orpo ( Finnish pronunciation: [ˈɑntːi ˈpetːeri ˈorpo]; born 3 November 1969) [1] is a Finnish politician currently serving as the prime minister of Finland since 2023 and as the leader of the National Coalition Party since 2016. [2] He briefly served as speaker of the Parliament of Finland after the 2023 ...

  7. 4 giorni fa · Pääministerinä toimiessaan Juha Sipilä pysäytti onnistuneesti maamme velkaantumisen, mutta sai siitä hyvin tiukkaa arvostelua tiedotusvälineiltä. Oikeutettukin arvostelu voi maalittaa. Tiedotusvälineiden kuuluu ja on aivan oikein arvostella julkista valtaamme sananvapauden ja kansanvallan nimissä.